​Meiltä kysytään usein, kuinka lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Perinteiset keinot, joihin sisältyy parisuhdeterapiassa käynti, omaehtoinen juttelu ja puolison patistaminen eivät ole toimineet. Monesti nämä keinot ovat jopa lisänneet vain etäisyyttä puolison kanssa ja puoliso on lopettanut esimerkiksi terapiakäynnit kesken. Onko tuttua?

Mallinsimme yhteenkuuluvuuden ja läheisyyden tunteen kasvattamisen kultaiseen ympyrään. Sen laittaa liikkeelle yhdessä vietetty aika.

​Suhteen alussa kultainen ympyrä pyörii luonnostaan – onhan luonnollista, että toisen kanssa haluaa viettää paljon aikaa, jopa kaiken mahdollisen liikenevän ajan.

Kun arki astuu kuvioihin, tärkeysjärjestys alkaa usein muuttua. Parisuhde saattaa alkaa tuntua itsestäänselvältä. Työ, omat harrastukset ja omat kaverit alkavat ehkä viedä enemmän aikaa.

Yksi iso muutos suhteessa on lasten syntyminen. Aikataulut heittävät häränpyllyä. Kaikki menee uusiksi, kun yhtäkkiä kaiken keskipisteenä onkin lapset. Kahdenkeskinen aika häviää olemattomiin, jos sitä ei erikseen järjestä. Sitä ei ehkä tule edes ajatelleeksi kaiken arjen hulinan keskellä.

Jos suhteessa on haasteita, kokeile ottaa avuksi kultainen ympyrä:

  • 1
    Järjestä teille kahdelle yhteistä aikaa. Yhteisen ajan määrittely menee suurin piirtein näin: vain te kaksi (lapset hoidossa), kännykät äänettömällä, jotain mukavaa tekemistä yhdessä. Kaikkein parasta on, jos saatte parisuhdeajan järjestymään säännöllisesti kerran viikossa. Esimerkiksi maanantai-iltaisin kuudesta yhdeksään. Jo pari tuntia säännöllistä parisuhdeaikaa viikossa alkaa tehdä ihmeitä.
  • 2
    Tunne-yhteys lisääntyy. Se mitä parisuhteessa eniten kaivataan, on läheisyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne. Läheisyyden tunteen muodostuminen vaatii sitä, että teillä on aikaa toisillenne. Epämääräinen tyytymättömyyden tunne voi sulaa jo sillä, kun huomaatte olevanne treffeillä ihan kahdestaan. Jos teillä on vaikeita kommunikointi-ongelmia, treffeistä voi alkuun tulla tuskallisia. Ei kukaan halua lähteä treffeille puhumaan vain ongelmista. Jos tilanne on tämä, on ehkä syytä etsiä kommunikointiin parempia keinoja​.
  • 3
    Hyvät yhteiset kokemukset. Mukavat treffit yhdessä luovat hyviä tunnemuistoja välillenne. Tehkää yhdessä asioita, joista nautitte.Kävelylenkki luonnossa on jo ympäristönä voimauttava. Kahvilla tai syömässä käyminen lempiravintolassa voi ainakin lapsiperhearjessa olla luksusta. Kotonakin voi tehdä yhdessä hyvää ruokaa, jos lapset ovat muualla hoidossa. Jonkin uuden harrastuksen kokeileminen yhdessä voi olla hauska kokemus. Toisten auttaminen hyväntekeväisyyden merkeissä antaa hyvää mieltä kaikille.Sisällyttäkää treffeihin kuitenkin aina myös hetki, jolloin ehditte katsoa rauhassa toisianne silmiin ja olla läsnä toisillenne. Läsnäolo on treffeillä tärkeintä, tekemisestä riippumatta.
  • 4
    Halu lisätä yhteistä aikaa. Hyvät kokemukset laittavat kultaiseen ympyrään vauhtia – sitä huomaa, miten mukavaa yhdessä onkaan ja haluaa lisää yhteisiä samanlaisia kokemuksia. Yhteisen ajan järjestämisestä tulee helpompaa, kun se alkaa tulla tavaksi. Monet haasteet alkavat helpottaa jo ihan sillä, että tietää, että kerran viikossa on aikaa jutella ja olla lähellä. Kerran viikossa on aikaa, jolloin molemmat ovat vain tätä suhdetta varten.

​​Kauneinkaan teoria ei muuta mitään, jos sitä ei ota käyttöön. ​Mitä tapahtuu jos tilaa kuntosaliohjelman, ja vain lukee sitä päivästä toiseen? Hauis ei kasva. Treeniohjelman voi kyllä oppia ulkoa, mutta muutoksia ei tapahdu, jos ei ota askelia sinne kuntosalille päin.. 

Kun haluat meidät tueksesi parisuhteen kehittämiseen, kannattaa tutustua avaijaistarjouksessa olevaan uuteen kurssimuotoomme. Se on suunniteltu pienten askelten kurssiksi, niin että mukana on helppoa pysyä vähäiselläkin ajankäytöllä. Askeleet ovat silti oikeaan suuntaan ja niihin askeliin sitoutuminen näkyy arjessa ja parisuhteessa hyvin nopeasti. <3

Tutustu kurssiin täältä: Askel askeleelta kohti täyttymyksellistä suhdetta

Iloisin terveisin

​Elena ja Henri

​Meiltä kysytään usein, kuinka lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta. Perinteiset keinot, joihin sisältyy parisuhdeterapiassa käynti, omaehtoinen juttelu ja puolison patistaminen eivät ole toimineet.

Monesti nämä keinot ovat jopa lisänneet etäisyyttä puolison kanssa ja puoliso on lopettanut esimerkiksi terapiakäynnit kesken. Onko tuttua?